72 tapaa nähdä maailma

Räjähdys.

Jukka Laajarinteen 72 (Atena, 2013) kertoo marokkolaissyntyisestä Mouradista, joka muuttaa perheensä kanssa Suomeen. Uudet ystävät korvaavat Marokkoon jääneen poikajoukon. Sisko Jamila löytää uuden harrastuksen. Mourad löytää itsensä baareista ja ajatuksensa naisista. Juurettomuus ei helposti kasva juuriksi, jotka kietoutuisivat uuden ympäristön käytäntöjen ja mentaliteettien ympärille. Sydän etsii kiintymystä ja rakkautta, ihmissuhteita korvaamaan tuttuuden ja yhteisen kokemuspohjan puutetta.

Jos ei olisi rakkautta, ei olisi rakkaudettomuuttakaan. Ja jos ei toivoisi kuuluvansa joukkoon, ei olisi ulkopuolinen.

Miten pieni siirtymä irrallisuudentunteesta on fanaattisuuteen. Miten pieni loikkaus hiljaisesta paheksunnasta syvään paatokseen. Mutta yhtä pieni askel vaaditaan oikeaan valintaan, universaaliin hyvyyteen.

Prologista lähtien kirja seuraa vuoroin Mouradin nuoren elämän eri vaiheita Marokossa ja Suomessa. Konkreettisen elämänkulun kääntöpuolena on salaperäinen luostari, jossa hän herää haavoittuneena ja ymmällään. Kaikki, mihin hän uudessa ympäristössään tarttuu tai ihastuu, tuntuu luisuvan pois, muuttuvan absurdiksi näytelmäksi. Onko se vapautus vai rangaistus?

72 on niin omalaatuinen ja mykistävä teos, niin vahvasti osa aikaansa olematta kliseinen tai itsestäänselvä, että viimeisen sivun päätyttyä sitä jää miettimään pitkäksi toviksi. Laajarinteen kieli on selkeän mutkatonta, ei runollisen soljuvaa, mutta erinomaisen älykästä ja samalla koskettavan inhimillistä. Tekstissä ei kaunistella asioita vaan rumat asiat ovat rehellisesti rumia. Laajarinteen vankka perehtyminen käsittelemiensä asioiden eri puoliin näkyy kirjan jokaiselta sivulta. Teksti on analyyttista, filosofista ja tieteellistäkin. Uskontojen monitulkintaisuus, ja toisaalta niiden perimmäinen yhteys tai jopa ykseys, korostuu eroja selkeämmin. Kirja antaa lukijan tehdä omia tulkintoja. Oleminen, tietoisuus, usko, hyvyys ja pahuus. Näitä elämän ja ihmisyyden perustavanlaatuisia teemoja käsiteltäessä ei koskaan voikaan olla vain yhtä totuutta tai tulkintaa. 72 on ennen kaikkea teos, joka värittyy kulloisenkin lukijan kokemusmaailmasta. Samalla kirja on kuitenkin näennäisen erilaisuuden takaa löytyvän yhteisen ihmisyyden ja suvaitsevaisuuden ylistys.

Se kertoo: Älä tuomitse tietämättä taustoja.

Räjähdys.